Tietoa Herbalifesta

Helmikuussa 1980 Mark Hughes aloitti ravintolisien myynnin ja perusti Herbalife International, Inc. –yhtiön. Jo kahden toimintavuoden jälkeen yrityksen tuotto oli kaksi miljoonaa dollaria, ja Mark laajensi toimintaansa Kanadaan. Ainutlaatuinen verkostomarkkinointistrategia osoittautui menestykseksi: ihmiset ympäri Yhdysvaltoja tarttuivat mahtavaan liiketoimintamahdollisuuteen ja alkoivat työskennellä kotoaan käsin. Seuraavina vuosina myynnin kasvu jatkui, ja yritys laajensi toimintaansa moniin uusiin maihin eri puolilla maailmaa. Herbalife listautui New Yorkin pörssiin vuonna 2004. Vuonna 2006 Herbalifen vähittäismyynti kipusi ensimmäistä kertaa kolmeen miljardiin Yhdysvaltain dollariin, ja vuonna 2009 oltiin jo 3,7 miljardissa.

 

Herbalife Family Foundation

Herbalife Family Foundation (HFF) on hädänalaisia lapsia tukeva maailmanlaajuinen hyväntekeväisyysjärjestö. Mark Hughes perusti järjestön vuonna 1994, ja vuonna 2005 sen yhteyteen perustettiin Casa Herbalife –ohjelma. Ohjelma on saanut nimensä Mark Hughesin ja HFF:n vuonna 1994 perustamalta brasilialaiselta lastenkodilta. Casa Herbalife –ohjelma saa lahjoituksia erilaisten hankkeiden kautta, joihin myös eri maissa toimivat jälleenmyyjät ja työntekijät voivat osallistua. Vuonna 2003 avattiin Mark Hughes Cellular and Molecular Nutrition –laboratorio, joka pyrkii kehittämään ravitsemustiedettä edistyksellisten tutkimusmenetelmien ja innovatiivisten hankkeiden avulla.

 

Ravitsemusneuvottelukunta

Ravitsemusneuvottelukunta (Nutritional Advisory Board, NAB) perustettiin vuonna 1985 tarjoamaan jälleenmyyjille tieteellistä tukea ravitsemuksen, liikunnan ja terveellisten elämäntapojen aloilla. Neuvottelukuntaan kuuluu useita johtavia kansainvälisiä ravitsemusasiantuntijoita ja –tutkijoita.

 

Herbalife nyt

Herbalife on nykyään yksi maailman suurimmista kansainvälisistä ravitsemus- ja painonhallinta-alan suoramyyntiyrityksistä, ja eri puolilla maailmaa toimii yli kaksi miljoonaa jälleenmyyjää. Herbalife toimii yli 70 maassa ja laajentaa toimintaansa jatkuvasti uusille markkinoille. Koko 30-vuotisen taipaleemme ajan olemme keskittyneet jälleenmyyjien tukemiseen ja tuotevalikoiman innovatiiviseen kehittämiseen.

 

Herbalife Pohjoismaissa

Herbalifen Pohjoismaiden pääkonttori, Herbalife Norway Products AS, sijaitsee Lysakerissa Norjassa. Pääkonttori sijaitsi ennen Uxbridgessä Britanniassa, mutta se siirrettiin Norjaan vuonna 2007, kun toimintaa hajautettiin.

Pohjoismaiden pääkonttorissa toimivat seuraavat osastot:

  • jälleenmyyjäasiat
  • myyntitilaukset
  • myynti ja markkinointi.

 

Pohjoismaat 

Pohjoismaat muodostavat Pohjois-Euroopassa maantieteellisen ja kulttuurisen alueen, johon kuuluu viisi maata ja kolme itsehallintoaluetta: Norja (ml. Huippuvuoret), Tanska (ml. Grönlanti ja Färsaaret), Ruotsi, Suomi (ml. Ahvenanmaa) ja Islanti.

Kun puhutaan Skandinaviasta, tarkoitetaan yleensä vain Tanskaa, Norjaa ja Ruotsia, mutta Pohjoismailla viitataan kaikkiin viiteen maahan sekä itsehallintoalueisiin.           

Pohjoismaissa asuu noin 25 miljoonaa ihmistä yhteensä noin 3,5 miljoonan neliökilometrin suuruisella alueella, josta Grönlanti kattaa noin 60 prosenttia.

Yhteiset kulttuuripiirteet

Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Pohjoismaille ovat yhteisiä karu luonnonmaisema ja laajat rannikkoalueet. Ilmastolla on kautta aikojen ollut suuri merkitys Pohjoismaiden kulttuurin ja elämän kehitykseen. Alueella on neljä vuodenaikaa, joista talvi saattaa joillakin alueilla kestää jopa 6―7 kuukautta, ja ihmiset ovat oppineet elämään sopusoinnussa luonnon kanssa.  

Poliittiset suhteet 

Kaikki Pohjoismaat eivät kuulu Euroopan unioniin (Norja ja Islanti eivät ole EU:n jäseniä), mutta maiden välille on solmittu lukuisia yhteistyösopimuksia.

Pohjoismaat koetaankin usein yhtenäiseksi markkina-alueeksi niin maiden sisällä kuin niiden ulkopuolellakin. 

Kielet 

Pohjoismaiden hallinnolliset rajat ovat vaihdelleet vuosisatojen aikana, ja maiden välillä on tiettyjä kulttuurisia yhtäläisyyksiä. Historian yhteys nykypäivään näkyy vahvasti esimerkiksi Islannissa, jossa 1200-luvulla kirjoitettujen saagojen kieli on yhä nykyihmisen luettavissa alkuperäisessä muodossaan.

Skandinaaviset kielet polveutuvat samasta kantakielestä, ja tanska, ruotsi ja norja ovat säilyneet niin samankaltaisina, että niitä puhuvat ihmiset voivat usein ymmärtää toisiaan.  

Suomi kuuluu uralilaisen kielikunnan suomalais-ugrilaiseen haaraan, mutta maassa on myös ruotsinkielisiä alueita.

 
pg - node/47